Viherrakentaminen luovalla otteella

Protimber viiva

Kaipaako pihapiirisi uusia istutusalueita, nurmikkoa tai vaikkapa pensasaitoja?

Viherrakentaminen on pihojen, puutarhojen, puistojen ja muiden viheralueiden rakentamista. Protimber hoitaa viherrakentamisen pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa yksityishenkilöille, taloyhtiöille ja yrityksille vanhaa uudistaen tai uutta rakentaen.

Palveluumme sisältyy aina arviokäynti kohteessa, jonka aikana käymme asiakkaan kanssa läpi pihan ongelmakohdat ja muutostoiveet.

Viherrakentaminen, suunnittelu ja toteutus samasta osoitteesta!

Lisäpalveluna voimme myös pitää pihan kunnossa.

Mitä viher­rakentaminen voi sisältää?

Omakotitalojen, taloyhtiöiden sekä julkisten tilojen pihat voivat hyötyä viherrakentamisesta, sillä huolellinen rakentaminen parantaa pihan viihtyisyyttä. Samalla kiinteistön arvo voi nousta, kun pihan suunnitteluun ja rakentamiseen on käytetty aikaa.

Viherrakentaminen voi palveluna sisältää muun muassa seuraavia:

  • Pihasuunnittelu
  • Nurmikon perustaminen
  • Pienet kivityöt
  • Istutusalueiden uusiminen
  • Istutustyöt
  • Pensasaitojen istutukset ja uudistukset
  • Pihanhoito

Näyttävä piha ammattilaisen avustuksella

Viherrakentamisen palveluumme sisältyy aina maksuton arviokäynti pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa, jonka aikana käymme asiakkaan kanssa pihan ongelmakohdat ja muutostoiveet läpi. Laadimme ehdotuksen ja teemme tarjouksen. Viherrakentaminen onnistuu alkukeväästä lumentuloon asti eli aina kun maa ei ole roudassa.

Voimme toteuttaa myös tarvittavat kaivuutyöt ja maa-aineksen vaihdon. Meillä on käytössämme kaikki tarvittavat koneet ja materiaalit. Hyödynnämme myös mielellämme olemassaolevia materiaaleja, kuten luonnonkiviä. Käytämme istutushankinnoissa Suomen parhaita tukkuja, jotka tarjoavat ensiluokkaiset perennat ja puuvartiset kasvit.

Protimber - Viherrakentaminen

Istutusalueet

Viherrakentaminen voi sisältää istutusalueen suunnittelun ja rakentamisen tai vanhan alueen uudistamisen ja parantelun. Nostamme tarvittaessa vanhat kasvit ylös, vaihdamme maan ja uusimme istutukset. Voimme myös hyödyntää vanhoja kasveja uudestaan. Pienemmän istutusalueen maanvaihdon voi tehdä lapiolla, mutta isompi vaatii kaivinkoneen. Teemme myös kesäkukkaistutukset ja ruukkuistutukset esimerkiksi kesän juhlia varten.

Kantojyrsimellä saa poistettua kantoja haastavimmistakin paikoista! Lue lisää kantojyrsinnästä.

Pensasaidat

Pensasaita tarjoaa ympärivuotisen suojan. Viharrakentamisen palveluna voimme uudistaa pensasaidan, jos se ei voi hyvin. On mahdollista, ettei kyseinen lajike sovi siihen paikkaan. Kaivamme vanhan pensasaidan pois ja istutamme uuden. Voimme myös istuttaa pensasaidan alusta pitäen käyttäen laadukasta multaa ja parhaita taimia. Suosimme katteiden käyttöä, sillä ne pitävät kosteuden maassa ja hidastavat rikkakasvien kasvamista.

Nurmikot

Nurmialueiden kunnostus ja uudistus kuuluvat myös viherrakentamisen palveluihin. Jos nurmikko on huonossa kunnossa, etsimme ensin siihen syyn. Sen jälkeen teemme tarvittavat perustus- ja paikkaustyöt. Maa-ainesten vaihto tai uuden nurmikon kylvö voivat olla toimivia ratkaisuita, mutta menetelmä päätetään aina tapauskohtaisesti. Voimme myös asentaa heti valmiin siirtonurmen.

Viher­rakentamisen konsultointi

Jotkut asiakkaistamme tykkäävät tehdä pihatöitä itse, mutta kaipaavat apua esimerkiksi kasvilajien tunnistuksessa ja hoidossa.

Tarjoamme palvelua, jossa tulemme 1-2 tunniksi paikan päälle keskustelemaan asiakkaan pihanhoitoon liittyvistä kysymyksistä. Meiltä saat tarvittaessa myös hoitosuunnitelman. Palveluun voi myös liittää esimerkiksi maa-ainesten ja kasvien toimituksen.

Teemme myös talkookonsultointia taloyhtiöille pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa.

Hoitosopimus

Meidän kanssamme laadit myös kätevän hoitosopimuksen, jolla varmistat, että uutta pensasaitaa, istutusallasta tai nurmikkoa hoidetaan oikein ja se lähtee kunnolla kasvamaan.

Voimme myös tehdä muuta pihanhoitoa kertaluontoisesti tai säännöllisesti. Se voi sisältää esimerkiksi lannoitusta, pihansiivousta, pensasaitojen siistimistä, kitkemistä, lehtipuhallusta, puiden leikkaamista tai laatoitustalueiden siistimistä.

Päätoimialuettamme on pääkaupunkiseutu ja lähikunnat. Kun viherrakentaminen on ajankohtaista, ota meihin yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä!

miksi juuri ProTimber?

Pitkä kokemuksemme viherrakentamisesta ja pihasuunnittelusta parhaalla hinta-laatusuhteella takaa, että saat juuri sellaisen pihan kuin haluat. Suunnittelu tehdään asiakaslähtöisesti ja yhdessä paikan päällä, jotta kaikki yksityiskohdat voidaan käydä läpi. Toimimme pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa.

Ota yhteyttä soittamalla 044 973 5725 tai lähettämällä sähköpostia viherpalvelu@protimber.fi. Vastaamme yhteydenottoihin muutaman arkipäivän kuluessa ja pääsemme paikalle tarvittaessa nopeallakin aikataululla.

Ollaan yhdessä luovia ja suunnitellaan unelmiesi piha!

Pyydä tarjous

Jätä yhteydenottopyyntö Puunkaato